Keikysivut

7.11.2013

Plevnan Siperia 8,0% TAMPERE


Siperia sai alkunsa vuonna 2005 Olutravintola Pikkulinnun 5-vuotisen taipaleen juhlaoluena. Siitä lähtien vauhti onkin ollut vain kiihtyvää sorttia. Palkintoja on sadellut ja monen mielestä kyseessä onkin eittämättä Suomen paras olut. Siperia on nyt irti. Uudet pikkupullot, uusine etiketteineen, löytyvät jokaisen Alkon hyllyiltä Systembolagetia myöten. Ainut asia mikä ei huimaa päätä on hinta (4,50e/330ml). Eli Siperiaa pannaan halvalla!
Sysimustaan ruskeaa luotaansa vetävä portteri kantaa samettista, mutta hapuilevasti hapokasta tumman beigeä vaahtoa yllään, joka jättää jälkeensä nopeasti laskeutuvaa laavalamppuista pitsihöntyvää.
Havuisen hedelmäinen ja yrttisen saaristoleipäinen tuoksu on yhtä paahteinen kuin raikas. Jo tuoksussa olin aistivani anista, joka vahvistuu maun kautta. Alkoholi ei maistu millään muotoa ja olomuoto on öljyisen liukas. Lakritsi, salmiakki, siirappi, kahvi, suklaa, maltaat ja sitrus, missä järjestyksessä näitä makuja nyt luettelisi? Totuus kuitenkin on, että jokaisen on tämä pullo (tai useampi) haettava ja koettava itse. Sanat eivät riitä kertomaan. Skeptisyyden rajamailla olin asennoitunut kritisoimaan ja alipisteyttämään ko. kuraveden, mutta minkäs teet jos teet täydellistä.
99

2 kommenttia:

  1. Se aiempi Arkadiassa ollut ei ollut tätä samaa. Se oli kertaluontoisesti valmistettua Jack Daniels tynnyreissä kypsytettyä erikoiserää, jolla oli lisänimi "Hanniku". Se oli tribuutti 10000 reittausta kirjoittaneelle Hannu "Hanniku" Nikulaiselle. Tämä on nyt siis Alko-debyytti tälle perusversiolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Harri korjauksesta! Muutin tekstiä oikeampaan suuntaan.
      Aina oppii uutta :)

      Poista