Keikysivut

19.4.2015

Saimaan Kekkonen Keskiolut 4,2% MIKKELI

Kekkosen aikakaudella syntyneenä, mutta siitä kovin vähän muistavana äänestäjänä raapustin tänäänkin uurnalla lappuun numeron, jota olin pitkään pyöritellyt ja pohdiskellut. Niin olen myös säästänyt ja odottanut tätä päivää, jotta voisin kaataa vaalivalvojaisten seurajuomaksi itseoikeutetusti Saimaan Kekkosta. Tällä kertaa odotuksissa maulla ei ole niin minkään maailman merkitystä, mutta luulen, että moni muukin on tätä brändiä hamstrannut ihan vaan etiketin vuoksi tätä kyseistä päivää silmällä pitäen.
Oluen outlookin takana on ARKI-Design, jonka mallistosta löytyy kaikkea kivaa, kuten Kekkosen luonnontuotteita. Maitokauppalager tuntuu hyvin luonnolliselta tyypiltä tämän brändin kohdalla.
Kekkonen oli aikanaan suomalaisille turvallisin ihminen tukeutua heti Jeesuksen jälkeen. Ilmeisesti nyt on Urho Kalevan toisen tulemisen aika. UKK tulee, oletko valmis? Minä en.
Tiilenpunertava Urkki tuoksuu maltaisen makealta ja hyppysellisen keksiseltä. Vienna-tyyppinen lager täyttää suun samettisella toffeella, mutta samalla nystyröille iskeytyy metallinen kuparin katku. Kokonaisuus lyö selkeästi yli makeudellaan ja nautittavuus on hyvin matalalla. En laittaisi jatkoon, mutta brändäys saattaa viedä pitkälle, jonka lisäksi tällainen tummempi lager voi hyvin löytää paikkansa  uusien ystävien keskuudesta.
Ei tässä nyt aivan palmuun kiivetä, mutta ei ehkä ollut tarkoituskaan.
61

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti