Keikysivut

30.10.2016

OlutExpo 2016


Wanhan Sataman (2013) jälkeen OlutExpo on vakiinnuttanut tonttinsa Helsingin Sundholmeniin. Ensimmäisen kerran jälkeen Tehtaalle siirtyneenä tapahtumapaikka jakoi aluksi mielipiteitä, mutta minusta ainakin Kaapelilla on aina mukava käydä. Tänä vuonna järjestelyitä oli muutettu ainakin narikan suhteen, joka löytyi ET-telttasisäänkäynnin yhteydestä rakennuksen ulkopuolelta. Näillä keleillä vielä ihan toimiva ratkaisu, mutta kylmemmän ilman sattuessa kohmeinen takki ei olisi niin mukava pukea ylle.
Kutsuvieraspiletissäni luvattiin sisäänpääsy jonon ohi, mutta tätä korttia ei liiemmin täytynyt edes harkita, koska ruuhkaksi asti ihmisiä ei kello kolmen aikoihin vielä ollut. Itse asiassa koko lauantai vaikutti suhteellisen väljältä päivältä ihmismassojen suhteen, mutta tosin poistuin paikalta jo kuuden maissa, jolloin moni vasta asteli sisään.


Kaapelihalli oli tutusti täynnä olutta, vähän siidereitä sekä lukemattomia viskejä. Suomen ensimmäinen olutsommelierimme Maria Markus piti lavalla asiantuntevaa keskustelua yllä Viinipiru Arto Koskelon kanssa haastatellen alan ihmisiä Mika Heikkisestä Max Perttulaan ja kaikkea siltä väliltä. Pakko huomauttaa, että jälkimmäisenä mainitun parfymöörin aistit ovat luonnottoman yliluonnolliset. Pääkaupunkiseudun olutbloggaajien lisäksi paikalla oli Karjalasta kohteeseen junalla jyskyttänyt Jaska sekä Laitisen Mika Jyskästä. Höbinätuokioita siis riitti myös kollegiaalisella rintamalla. Ruokapuolikin oli kunnossa. Bryggeri, Social Food ja Il Birrifico vastasivat laadukkaasta ylätasanteen ravintolacornerista. Maistelin tapahtumapaikalla myös muutaman hemmetin hyvän oluen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti