Keikysivut

19.4.2017

Solita Intohimo Passion Pale Ale 1.1


"Saisko sulta Intohimoo?", suositteli Solitan pinkkiin rintabadgeen sonnustutunut Tuopillisen Jouni Koskinen kysymään itseltään Helsinki Beer Festivalin aamumiitingin yhteydessä. Bloginsa lisäksi Koskinen tiedostettakoon kyseisen Solita-yrityksen ohjelmisto- ja digiasiantuntijaksi, sekä Maku Brewingin osakkeen omistajaksi. No, intohimon hakuisuus aavistuksen vesittyi, kun Jouni saapui paikalle sen verran myöhässä, että suurin osa blogisterikollegoista oli jo siirtynyt Kaapelin sisätiloihin. OlutPostin järjestämien juhlallisuuksien jälkeen Jounikin pääsi lopulta Intohimonsa jakoon, joten pistetään korkaten. Kyseessä siis jo toinen versio yrityksen 20-vuotisjuhlaoluesta, jonka pilotti näki päivänvalon syksyllä 2016.

Olut on ulkoiselta habitukseltaan kiinteän keltainen ja kuultavan kompakti. Valkea vaahto tarjoaa varjelustaan muutamaksi minuutiksi, jonka jälkeen se keskittyy tarkemmin pitsihieroglyfien piirtoon. Tuoksun tiivis tunnelmaisen taikinan trooppisuus takertuu tajuntaan. Makuosastolla hedelmiä tuntuu löytyvän jokaiselle aistikanavalle jaettavaksi asti. Pihkaisen puhdasta ja pehmeää passionia! Sulaa Solitaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti